04/11/2026
Olen viime aikoina seurannut tiimimme työskentelyä ja huomannut jotain, mikä on saanut minut hymyilemään. Nimittäin sen, miten tarkasti meidän tytöt huomioivat pienetkin yksityiskohdat.
Ja nyt en puhu ruoan valmistuksesta, vaan asiakkaidemme kohtaamisesta.
Meillä on vakioasiakas, jonka pöydästä ei saa kerätä mitään pois ennen kuin hän on syönyt kaiken. Hän ei yksinkertaisesti pidä siitä. 😊
Toinen taas haluaa lämpimän ruoan pöytään heti, kun on ottanut salaattia – mieluiten vaikka vähän etuajassa.
Kolmannen kohdalla pitää ehdottomasti odottaa, että salaatti on syöty ennen pääruoan tuomista.
Yhdelle asiakkaalle ruoka pitää aina leikata valmiiksi.
Ja sitten on asiakas, jonka vaimo on sairaalassa. Meidän tytöt muistavat kysyä joka kerta, miten vaimo voi. ❤️
Kaikkein hauskinta on, että monilla vakioasiakkaillamme on keittiön puolella omat lempinimensä. Joku on ”meidän pappa”, toiset ovat ”meidän pojat”, ja joskus asiakas tunnetaan vain työpaikkansa nimellä. 😄
Näin kaikki tietävät heti, kenestä puhutaan ja miten juuri hänet halutaan huomioida.
Ja näitä pieniä tarinoita on paljon enemmän.
Yhtenä päivänä pysähdyin miettimään tätä kaikkea.
Meillä on vielä paljon opittavaa ja kehitettävää. Kaikki ei aina mene täydellisesti, eikä varmasti tule koskaan menemäänkään. Aina voi tehdä jotain paremmin.
M***a yhden asian olen huomannut.
Olemme onnistuneet luomaan paikan, jossa minä itsekin kävisin mielelläni asiakkaana.
Ei pelkästään ruoan takia, vaan niiden ihmisten takia, jotka tekevät tästä paikasta juuri meidän näköisemme.
Ja siitä olen meidän tiimistämme todella ylpeä. ❤️
Volodymyr Bekauri
Bekaurin Makuaarre