Kuittisen Lähileipä

Reittiohjeet

Kuittisen Lähileipä Kuittisen Lähileipä tekee juureen leivottua leipää käsityönä lähimyllyn jauhoista. Kuittisen perheen leivän tarina alkaa alkuvuodesta 2018. kustannuksia.

Leivät leivotaan kotikeittiössä, perhearjen keskellä puhtaasti harrastemielessä. Isännän kokeilevassa keittiössä valmistui ruisjuuri Marttojen ohjeiden mukaisesti. Ruisjuuri, ohje ruisleivälle, leipureiden taidot sekä jauhopeukalo kehittyivät hiljalleen ja leivästä saatiin lopulta maukasta. Leivän leipomisesta onkin tullut koko perheen harrastus, jossa isäntä voi jatkaa taikinan valmistusta siitä mihin emäntä jäi. Leivät leivomme Juvalla sijaitsevan Rapion myllyn jauhoista. Haluamme toiminnassamme kannattaa lähi- ja pientuottajia sekä arvostamme raaka-aineiden laatua ja tuoreutta. Alkuvuodesta 2020 ruisjuuri käännettiin vaaleaksi juureksi ja Koronakevään aikana leipäinnostus lähti täysin käsistä. Tavoitteenamme oli ilahduttaa leipomuksillamme tuttavia, sukulaisia ja naapureitamme. Iso kiitos heille, jotka ovat aina mukisematta ottaneet vastaan leipämme 😉

Suurena innoittajana on toiminut Eliisa Kuuselan kirjat juurileivonnasta sekä Facebookin Hapanjuurileipurit-kanava. Lämmin suositus asiasta kiinnostuneille. Syksyn 100-leivän hyväntekeväisyyskampanjan innoittamana päätimme alkaa jatkossakin leipomaan leipäämme pienimuotoisesti tilauksesta. Tilauksia voi laittaa viestillä viesti-nappulan kautta ja ilmoittelemme kun leipää seuraavan kerran teemme. Jos toivot leipää useamman kerralla ja/tai tiettynä päivänä niin rohkaistu kysymään, koska leipää leivomme kuitenkin useamman kerran viikossa. Toimintamme ei ole vakavamielistä emmekä tavoittele henkilökohtaista voittoa. Tuotosta vähennämme omat kulut ja loput haluamme lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, tällä hetkellä kohteena Kaskivaaran Kodittomat Eläimet Ry. Leipävalikoiman ja ainesosaluettelot löydät tiedostoista. Leivän hinta on 6e, josta noin puolet ovat raaka-aine-, sähkö- ja pakkaus-, yms.

Osoite

Imatra

Verkkosivusto

Ilmoitukset

Saat tiedon ensimmäisenä: lähetämme sinulle sähköpostia, kun Kuittisen Lähileipä julkaisee uutisia ja tarjouksia. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua tilauksen milloin tahansa.

Oikopolut

Jaa

Kategoria