05/09/2026
Tänään, yrittäjän päivänä, haluan viimein kertoa tämän ääneen. 🤍
KakkuHeidi ei palaa enää tilaustauolta.
Viisi vuotta sitten aloitin matkani yrittäjänä ja sain tehdä työkseni jotakin, jota todella rakastin. Nyt tuo matka on tullut päätökseen.
KakkuHeidi syntyi rakkaudesta leipomiseen ja halusta tehdä kauniita, persoonallisia ja ennen kaikkea herkullisia tuotteita. Vuosien varrella syntyi kakkuja, leivoksia, pikkuleipiä ja lukemattomia muita herkkuja – joista kaikki minulle rakkaita.
Olen joskus sanonut lehtihaastattelussa, että jokainen kakku on kuin oma lapseni. Ehkä juuri siinä kiteytyy se, mitä KakkuHeidi minulle oli. En halunnut tehdä vain kakkua, vaan jotakin kaunista, asiakkaan näköistä ja ennen kaikkea hyvää.
Erityisen tärkeäksi osaksi matkaani muodostuivat häät. Sain olla mukana monissa tärkeissä päivissä ja rakentaa KakkuHeidistä hääkakkuihin keskittyvän yrityksen. Halusin tarjota asiakkaille kaiken valmiiksi mietittynä – avaimet käteen.
M***a tärkeimmiksi jäävät silti ihmiset.
Te asiakkaat. 🤍
Te, jotka tilasitte, palasitte uudelleen, luotitte minuun ja suosittelitte minua. Olen siitä ikuisesti kiitollinen.
Päätös lopettamisesta ei ollut helppo. Seuraava askel olisi ollut yrityksen kasvattaminen ja työntekijöiden palkkaaminen. Jouduin kuitenkin hyväksymään, etten pysty opettamaan toiselle omaa tyyliäni, silmääni ja tapaani tehdä asioita.
Jossain vaiheessa KakkuHeidi ei olisi enää ollut KakkuHeidi. En halunnut sen päättyvän niin.
Niinpä vuodenvaihteessa 2025–2026 tilaustauolle jäänyt KakkuHeidi jää nyt pysyvästi pois tilaustoiminnasta.
En lopettanut siksi, etten olisi rakastanut työtäni.
Lopetin, koska rakastin sitä niin paljon, että halusin pitää sen juuri sellaisena kuin se oli.
Omannäköisenä.
Sydämellä tehtynä.
Minuna.
Nyt olen siirtynyt muualle leipomon vastuuhenkilöksi. Leipomoelämä siis jatkuu. ❤️
Tämä tili saa jäädä elämään KakkuHeidin portfoliona – viiden vuoden muistona kaikesta siitä, mitä sain rakentaa, luoda ja kokea.
Kiitos KakkuHeidi.
Kiitos teille kaikille.
Kiitos viidestä vuodesta. 🤍
Sain tehdä unelmastani työn.
Ja siitä tulen olemaan ikuisesti kiitollinen. 🥹❤️