R&P Alasuvanto Oy

R&P Alasuvanto Oy Yhteystiedot, kartta ja reittiohjeet, yhteydenottolomake, aukioloajat, palvelut, arvostelut, kuvat, videot ja ilmoitukset R&P Alasuvanto Oy, Kamusentie 20, Tynkä :ltä.

06/08/2026

Kohta on vuosi siitä, kun on viimeksi leivottu työn merkeissä 🧐

Tässähän on nyt tapahtunut vuoden aikana niin, että olen ottanut vapautuneen ajan myötä hoidettavaksi kokonaan meidän kuljetusliikkeen palkanlaskennan ja kirjanpidon. Sen lisäksi perustettiin uusi yritys ARP Palvelut Oy, jonka alla pystyn tekemään myös muille kirjanpitotöitä.

Koulutukseltani olen merkonomi. Oman yrityksen kautta on kertynyt paljon tietotaitoa matkan varrella ja tässä kuukausien aikana olen käynyt useamman Intoo -koulutuksen läpi kirjanpidosta, palkanlaskennasta ja verotuksesta. Ne on antaneet mukavasti varmuutta siihen omaan tekemiseen.

Kirjanpidot teen selainpohjaisella Passeli Meritillä, jota käytetään internetin kautta. Sen kautta voi halutessaan hoitaa myös teidän oman laskutuksen, sähköiset ostolaskut ja maksaa laskut suoraan ohjelmasta. Näille lisätoiminnoille on Passelilla oma hinnasto, josta maksu määräytyy toteuman mukaisesti. Ja omien tunnusten avulla voit helposti seurata oman yrityksen tilannetta ja ottaa raportteja ulos kun niitä tarvitsee.

Kirjanpidon hinnasto on alla, hintoihin ei lisätä maksuja esim. alv-ilmoituksista, tulorekisteri-ilmoituksista, tositteen määrään liittyviä lisämaksuja tms.

Suosittelen, että tehdään kirjanpidot suoriteperiaatteella, eli koko vuosi hoidetaan tilinpäätöstasoisesti. Kulut jaksotetaan tarvittaessa ja tulot ja menot kohdistetaan sille kuukaudelle, jolle ne oikeasti kuuluvat. Ainoa kulu, joka tehdään vain kerran vuodessa on vuosipoistot. Näin tiedät oikeasti, mikä se sinun yrityksesi tilanne on.

Otappa yhteyttä, jos nykytilanne ei miellytä niin katsotaan, saadaanko sitä parannettua 😀

Riikka
p. 0456345018

Leipomokoreja löytyy vielä 22kpl, hinta 3€/kplValkoisia ritiläkoreja on 3kpl, niistä pystyy tuon pohjan laittamaan neljä...
29/06/2026

Leipomokoreja löytyy vielä 22kpl, hinta 3€/kpl

Valkoisia ritiläkoreja on 3kpl, niistä pystyy tuon pohjan laittamaan neljälle eri korkeusvaihtoehdolle. Niiden hinta 12€/kpl

Vähä erilaisia vapputöitä 😁Viime vuonna tehtiin Maijan kanssa ihan älytön kasa munkkeja. Nyt on menny vappu palkanlasken...
01/05/2026

Vähä erilaisia vapputöitä 😁
Viime vuonna tehtiin Maijan kanssa ihan älytön kasa munkkeja. Nyt on menny vappu palkanlaskennassa ja kirjanpidossa. 😃

Vielä löytyy koneita myynnistä 🙂- uuni 1x- rasvakeitin 1x- paloittelija taikinalle - leivän siivuttaja- jääkaappeja (las...
09/04/2026

Vielä löytyy koneita myynnistä 🙂

- uuni 1x
- rasvakeitin 1x
- paloittelija taikinalle
- leivän siivuttaja
- jääkaappeja (lasiovelliset menneet)
- leipomopeltejä ja niihin pinnavaunut

Soita ja tarjoa! p. 0456345018

Osoite

Kamusentie 20
Tynkä
85140

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita R&P Alasuvanto Oy :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti R&P Alasuvanto Oy :lle:

Oikopolut

Jaa