Leipomo Puustelli Oy

Reittiohjeet Verkkosivusto Ota yhteyttä: Yritys

Leipomo Puustelli Oy Leipomo Puustelli Oy on Pohjois-Savossa Pielavedellä toimiva perheyritys, joka on 10 – 15 henkilöä työllistävänä yhtiönä Pielaveden suurimpia työnantajia.

Leipomo Puustellin toiminta-ajatuksena on ihmisten hyvinvoinnin edistäminen ja ruokailun nautittavuuden lisääminen tuottamalla kotimaisista, puhtaista raaka-aineista lähituoteperiaatteella valmistettuja korkeatasoisia leipomotuotteita. Toiminnan perustana on asiakaslähtöisyys, jonka lisäksi arvoihimme kuuluvat rehellisyys ja vastuullisuus. Yritys on myös kehittänyt ja lanseerannut yhteistyössä Kuopion Lottaperinneyhdistyksen kanssa sota-ajan reseptiikkaan perustuvan ruisleivän, jota saa kaupoista Talvisodan leipä- nimisenä tuotteena. Alunperin leipomo aloitti toimintansa jo vuonna 1965 Pielaveden Osuuskaupan leipomona, joten yhtiö on tuottanut laadukkaita leipomotuotteita asiakkailleen jo yli 50 vuoden ajan. Yritys on vakiinnuttanut asemansa markkina-alueellaan Pohjois-Savossa laadukkaiden, tuoreiden tuotteiden, kilpailukykyisten hintojen ja täsmällisten toimitusten ansiosta. Pielavedellä yrityksellä on oma kiinteistö, jossa on leipomon lisäksi suuren suosion saavuttanut laadukkaita kahvila-konditoria ja lounaspalveluja tuottava kahvila/myymälä. Pielaveden lisäksi toiminta-alueeseen kuuluun Nilakkajärven ympäryskunnat Keitele, Vesanto, Tervo ja Karttula. Kuopion suuntaan tuotteita toimitetaan Maaningalle, Siilinjärvelle, Vuorelaan ja Kuopioon. Tervetuloa Leipomo Puustelliin Pielavedelle!

Halloween herkkuja Leipomo Puustellilla!Lakritsa-sitruunamuffinssi ja mansikkaleivos.
28/10/2026

Halloween herkkuja Leipomo Puustellilla!
Lakritsa-sitruunamuffinssi ja mansikkaleivos.

Tuntuu kuin joku tuijottaisi...Tänään meiltä löytyy tiukasti tuijottavia suklaisia hillomunkkeja. Tule ja hae!Jännittävä...
23/10/2026

Tuntuu kuin joku tuijottaisi...
Tänään meiltä löytyy tiukasti tuijottavia suklaisia hillomunkkeja. Tule ja hae!Jännittävää Halloween iltaa! 🎃👻

Aloitellaan viikko huipputarjouksella. PUUSTELLIN LEIPOMON GRAHAMSÄMPYLÄT 0.40e kpl!Lämpimästi tervetuloa ostoksille
19/10/2026

Aloitellaan viikko huipputarjouksella. PUUSTELLIN LEIPOMON GRAHAMSÄMPYLÄT 0.40e kpl!
Lämpimästi tervetuloa ostoksille

Puustellin Leipomon superherkulliset MUNKKIRINKELIT tänään tarjoushinnalla 1.00e kpl!!
16/10/2026

Puustellin Leipomon superherkulliset MUNKKIRINKELIT tänään tarjoushinnalla 1.00e kpl!!

14/10/2026
Erä Puustellin herkullisia kahvikakkuja - 30%.Nyt kannattaa ostaa vaikka pakkaseen.
06/10/2026

Erä Puustellin herkullisia kahvikakkuja - 30%.
Nyt kannattaa ostaa vaikka pakkaseen.

Tälläkin viikolla meillä on ollut uusia kasvoja, kun 8-luokkalaiset Marina ja Ella ovat suorittaneet TET-jaksoa. Tyttöjä...
25/09/2026

Tälläkin viikolla meillä on ollut uusia kasvoja, kun 8-luokkalaiset Marina ja Ella ovat suorittaneet TET-jaksoa. Tyttöjä on voinut bongata kassalta ja muistakin kahvilan työtehtävistä ja välillä on ehditty sotkea kädetkin taikinaan. Hauskinta Marinan ja Ellan mielestä onkin ollut leipominen ja erityisesti mieleen jäi munksanttien täyttäminen ja koristelu konditoriossa. Kiitos nuorille!
Leppoisaa viikonloppua 🧡

Viikko on kiva aloittaa Puustellin maukkailla kaurasämpylöillä. Tänään sämpylät - 20%.
21/09/2026

Viikko on kiva aloittaa Puustellin maukkailla kaurasämpylöillä. Tänään sämpylät - 20%.

Tämän viikon meillä on ollut kaksi paria apukäsiä, kun 8-luokkalaiset Tino ja Janna ovat olleet TET-harjoittelussa. Nuor...
18/09/2026

Tämän viikon meillä on ollut kaksi paria apukäsiä, kun 8-luokkalaiset Tino ja Janna ovat olleet TET-harjoittelussa. Nuoret ovat päässeet kokeilemaan monipuolisesti useita leipomon työtehtäviä tiskaamisesta asiakaspalveluun ja aina leipomiseen asti. Kuvassa Tino näyttää mallia, miten munkkipossut syntyvät käsityönä. Kiitos nuorille viikosta!
Toivotamme kaikille mukavaa viikonloppua 🧡

Osoite

Puistotie 9
Pielavesi
72400

Aukioloajat

Maanantai 07:30 - 16:00
Tiistai 07:30 - 16:00
Keskiviikko 07:30 - 16:00
Torstai 07:30 - 16:00
Perjantai 07:30 - 16:00

Ilmoitukset

Saat tiedon ensimmäisenä: lähetämme sinulle sähköpostia, kun Leipomo Puustelli Oy julkaisee uutisia ja tarjouksia. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua tilauksen milloin tahansa.

Ota Yhteyttä: Yritys

Lähetä viesti: Leipomo Puustelli Oy:

Oikopolut

Jaa