(03) 877 330 - www.pekanleipa.fi
Lähileipomo teitä, herkkusuita varten - Perinteikästä ja aitoa leipää ja leivonnaista jo vuodesta 1964 alkaen. Kaikki sai alkunsa kun Pekka Mussalo päätti vuonna 1964 ostaa jo vuodesta 1888 asti toimineen leipomo Manelin. Aluksi leipomo toimi Heinolan keskustassa, m***a hyvin nopeasti tilat kävivät pieniksi Pekan leipomusten suosion kasvaessa. Tarvittiin siis lisää tilaa jotta saataisiin leipää kansalle, näinpä muutettiin uutuuttaan kiiltäviin leipomotiloihin vuonna 1968. Vuonna 1981 kohtalo puuttui peliin ja poltti koko leipomon maan tasalle, tästä Pekka ei kuitenkaan lannistunut vaan suomalaisella sisulla ja heinolalaisella hulluudella jatkoi toimintaa entistä suuremmalla uskolla siihen, että kansa tarvitsee parempaa leipää! Tästä puoli vuotta eteenpäin oli taas uudet tuotantotilat valmiit ja tarina sai jatkua, menestyksekkäästi. Näitä tiloja on tähän päivään mennessä toki laajennettu ja uudistettu useaan kertaan, m***a samassa rakennuksessa on toimittu jo vuodesta 1982 alkaen. Pekka menehtyi vuonna 1990, m***a Pekan poika Arto jatkoi toimintaa vaimonsa Anne rinnallaan. Arto oli jo isänsä aikana työskennellyt leipomon eri tehtävissä, joten siirtyminen johtotehtäviin sujui luontaisesti. Pekan perinteisiä reseptejä on vaalittu huolella ja samalla uutuustuotteita on tuotu markkinoille. "Aina askeleen edellä" -tuumii Arto ja suunnittelee tänäkin päivänä uutuuksia, joissa hyvä maku ja hyvinvointinäkökulmat yhdistyvät. Niistä Pekan Leipä tunnetaan ja tullaan tuntemaan, koska tarina jatkuu perinteitä noudattavalla, m***a silti nykyaikaisella leipomisella. Lähileipomon lisäksi meillä on Heinolassa myös toinen leipomo, joka tuottaa ainoastaan luomutuotteita pääosin vientiin. Pekan Leivän herkulliset leivät ovat siis löytäneet tiensä myös keskieurooppalaisiin ruokapöytiin. Heinolassa leivottuja viedään siis Saksan markkinoille vuosittain jopa 10 miljoonaa pakettia, puhdasta ja terveellistä.